Liperissä toteutetussa Mitä kuuluu? -yrityskampanjassa tavoitettiin viikossa yli sata liperiläistä yritystä. Osalle yrityksistä korona-aika on tuonut luonnollisesti haasteita, mutta valtaosalla yrityksistä menee kohtuullisen hyvin ja osalla on kasvuakin tiedossa.

Eri toimijoiden yhteistyönä toteutettu kampanja otettiin hyvin vastaan liperiläisissä yrityksissä ja useat yritykset saivat konkreettista ja nopeaa apua ajankohtaisiin tarpeisiin. Yritykset saivat välittömästi palvelua mm. investointeihin, koronatukiin, tilaratkaisuihin sekä digi- ja rekrytointiasioihin liittyen. Lisäksi Liperissä toimivista yrityksistä löytyi parikymmentä piilotyöpaikkaa, joihin etsitään tekijöitä lähikuukausien aikana.

Kampanjan aikana tavoitetut yli sata yritystä kertoivat, että korona on ollut heille odotuksia pienempi uhka. Osalle yrityksistä korona-aika on antanut hyvän mahdollisuuden oman liiketoiminnan kehittämiseen mm. uusien tuotteiden tai palvelujen avulla. Osalle yrityksistä ihmisten lisääntynyt kotona oleminen, remontointi ja vapaa-ajan harrastukset ovat tuoneet uusia asiakkaita.

Kampanjan avulla yhdistetään useamman toimijan osaaminen ja palvelut, jotta voidaan palvella yrityksiä paremmin kuin mihin yksi toimija yksin pystyy. Kampanjan toteuttajien yhteinen toive on, että yritykset ottaisivat jatkossakin rohkeasti yhteyttä ajankohtaisissa asioissaan toimijoihin.

Kampanjan alussa yrityksiin oltiin yhteydessä mm. tekstiviestien avulla. Kampanjan aikana 25. – 29.1.2021 yritysten kanssa keskusteltiin puhelimitse ja yrityskäynneillä. Liperin kampanjaa toteuttamassa olivat Lipertek Oy, YTYÄ- YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hanke ja Business Joensuu Oy.

Ota rohkeasti yhteyttä!
Lipertek Oy
Mika Hyttinen, p. 0400 134 634, mika.hyttinen@liperi.fi
Jaana Karppanen, p. 0504728575, jaana.karppanen@liperi.fi

YTYÄ-yhteisTYÖLLÄ tuloksiin –hanke
Teija Väisänen p. 0504691391, teija.vaisanen@liperi.fi

Business Joensuu Oy
Timo Hartikainen p. 0504685492, timo.hartikainen@businessjoensuu.fi