Photonics Center sai elokuussa uuden yritysasukkaan, kun Chipmetrics Oy muutti keskuksen tiloihin. Vuonna 2019 perustettu yhtiö on saanut liiketoimintansa vauhdikkaasti käyntiin: viime vuoden liikevaihto oli jo yli 700 000 euroa.

Chipmetricsin toimitusjohtaja Mikko Utriainen odottaa innolla, että yritys pääsee testaamaan Photonics Centerin mahdollisuuksia tutkimus- ja kehitysympäristönä. Keskuksesta löytyy Chipmetricsin tarpeisiin erinomaisesti sopiva laitteistovalikoima, kuten esimerkiksi ALD-reaktori, jollaa voi testata tuotteiden toimivuuden.

– Siitä on myös suunnaton apu, että Itä-Suomen yliopiston henkilöstöä 0n saatavilla tueksi tuntihinnalla. Photonics Centerin laitteet ovat vaativia ja niiden käyttöön tarvitaan korkean osaamistason ammattilaisia. Kokonaisuutena varmasti suurin hyöty on siitä, että kaikki nämä resurssit ovat keskitetysti saatavilla. Itä-Suomesta ei vastaavan tasoisia tiloja löydy; Suomessa oikeastaan ainoa vaihtoehto olisi ollut siirtää yrityksen toiminta Helsinkiin.

Yksittäisistä Photonics Centerin resursseista keskeisin vetovoimatekijä Chipmetricsille olivat puhdastilat.

– Tuotteidemme käsittely ja tuotekehitys on kaikki tehtävä puhdastiloissa, kuten puolijohdeteollisuudessa tyypillisestikin. Siksi ne ovat kaltaisellemme yritykselle välttämättömyys.

Mittausratkaisusta tehostusta miljardiluokan prosesseihin 

Chipmetrics on erikoistunut ALD-teknologiaan. ALD on lyhenne sanoista ”atomic layer deposition”: kyse on kolmiulotteisten kappaleiden pinnoittamisesta ohutkalvorakenteilla. ALD on kasvava sektori: Utriaisen mukaan myytyjen laitteiden osalta globaali markkina alkaa lähestyä kolmea miljardia euroa.

– ALD:tä käytetään esimerkiksi puolijohdekomponteissa, akuissa ja optisissa filttereissä, joissa on vaikeasti toteutettavia ja pinnoitettavia 3D-rakenteita. Tasainen ohutkalvopinnoitus on erittäin vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on mitata tarkasti, onko pinnoite todella hyvin tasainen.

Chipmetricsin PillarHall-ratkaisu kykenee erittäin tarkkaan mittaukseen, jonka avulla puolijohdevalmistajat voivat puolestaan tehostaa omia prosessejaan. Pienetkin parannukset voivat olla arvokkaita.

– Elektroniikka-alan jättiyhtiöiden satsaukset liikkuvat usein miljardiluokassa. Puolijohdeteollisuuden laitteiden valmistaja, joka pystyy parhaiten osoittamaan teknisen suorituskykynsä, voi voittaa merkittävän kokoluokan kaupan suuren siruvalmistajan tehdasinvestointiin. Asiakasyrityksillemme onkin usein tärkeää pystyä osoittamaan juuri omille asiakkailleen, kuinka toimivaan prosessiin he pystyvät, Utriainen valottaa.

Sijoittajien kiinnostus heräämässä 

Chipmetrics on VTT:n tutkimushankkeesta alkunsa saanut spinoff-yritys. Utriainen oli itse mukana kehittämässä teknologiaa jo VTT:llä. Yritys perustettiin 2019 ja operatiivinen toiminta alkoi loppuvuodesta 2020, kun IPR-oikeudet saatiin siirrettyä Chipmetricsille.

Ensimmäinen täysi tilikausi oli yritykselle jo hyvä: liikevaihtoa syntyi 703 000 euroa ja tulosta 84 000 euroa. Chipmetrics vei juuri äskettäin maaliin siemenrahoituskierroksensa, joka keräsi yritykselle 340 000 euroa. Kierrosta johti North Karelia Growth Fund sekä neljä yksityissijoittajaa. Toimitusjohtaja Utriaisen suunnitelmissa on uuden rahoituksen avulla kehittää yhtiön tuoteportfoliota ja laajentaa kansainvälistä myyntiverkostoa.

– ALD-teknologia on monimutkaista ja sen avaaminen sijoittajille on ollut yksi keskeisiä haasteita: rahoittajat haluavat luonnollisesti ymmärtää, mihin ovat lähdössä. Nyt olemme saaneet Suomessa sijoittajia mukaan, mikä lisää kiinnostusta myös ulkomailla.

– On hienoa päästä toivottamaan Chipmetrics tervetulleeksi Photonics Centeriin, kommentoi Business Joensuun palvelujohtaja Pauliina Pikkujämsä. – Fotoniikka kuuluu Joensuun kärkitoimialoihin ja Photonics Center on suora panostus fotoniikkaa valmistavien tai hyödyntävien yritysten toimintaan. Chipmetricsin toimialan ALD-teknologialla on valtaisa kasvupotentiaali myös kansainvälisesti. Juuri tällaisia kasvuyrityksiä haluamme lisää Joensuun alueelle.

 

Lisätietoja:

Pauliina Pikkujämsä 

Palvelujohtaja, Invest In ja sijoittumispalvelut, pauliina.pikkujamsa@businessjoensuu.fi, +358 40 743 4362

 

Mikko Utriainen 

Toimitusjohtaja, Chipmetrics Oy, mikko.utriainen@chipmetrics.com, +358 40 753 7415

 

Business Joensuu 

Business Joensuu Oy tarjoaa palveluita yritysten käynnistämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen, investointeihin ja sijoittumiseen alueelle, sekä Tiedepuiston tila- ja tapahtumapalveluita. Lisäksi Business Joensuu tuottaa eri toimialojen kasvu- ja kilpailukykyohjelmia, jotka luovat yrityksille parhaat edellytykset toimia Joensuun alueella. 

Chipmetrics

Chipmetrics Oy on ALD (Atomic Layer Deposition) -teknologiayritys. Chipmetrics on markkinajohtaja tuotteistettujen nanoteknologisten korkean aspektisuhteen testirakenteiden toimittajana puolijohdeteollisuuteen ja kehittyviin ALD-sovelluksiin. Chipmetricsin pääkonttori sijaitsee Joensuussa. Lisätietoja: www.chipmetrics.com  

Photonics Center

Photonics Center on ainutlaatuinen ekosysteemi fotoniikka-alan yrityksille, kouluttajille, tutkijoille ja palveluntarjoajille. Joensuussa liiketoiminnan, tutkimuksen ja teknologian ytimessä, Itä-Suomen yliopiston yhteydessä, sijaitseva Photonics Center tarjoaa yrityksille palvelukokonaisuuden aina toimitiloista osaajiin ja yhteiskäyttölaitteista liiketoiminnan kasvattamiseen. Photonics Centerin avulla yritysten on mahdollista lyhentää merkittävästi tuotteiden tai palvelujen markkinoilletuontiaikaa. Tavoitteena on kaupallistaa Joensuun seudun fotoniikkaekosysteemi, luoda ja houkutella alueelle uusia yrityksiä ja työpaikkoja sekä tukea nykyisten fotoniikka-alan yritysten kasvua, verkostoitumista ja kansainvälistymistä.

Kuva: Chipmetrics Oy