Joensuun Taitokorttelissa toimivat 18 käsityöalan yrittäjää, Taito Pohjois-Karjalan oma Taito Shop sekä Kauppaneuvoksen kahvila palvelevat vuosittain noin neljännesmiljoonaa kävijää. Ketterä kulttuuritoimija palvelee matkaajia myös Joensuun lentokentällä, kivijalkamyymälöissä Tohmajärvellä, Lieksassa sekä Ilomantsissa. Ensi kesänä kangaspuut paukkuvat siellä, missä ihmiset ovat – takuuvarmasti ainakin Kolin huipulla.

– Toiminta ajatus on edistää käsityötaitoa, säilyttää sitä ja muokata edelleen nykypäivän ihmisten tarpeisiin. On ihana huomata, miten paljon nuoria olemme saaneet käsityön pariin, iloitsee Taito Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja Tuija Tekin – nainen, joka aikoinaan oli ensimmäisiä käsityön digitalisoijia Suomessa. Tietokone ohjasi kangaspuita, loimilangat nousivat enterin painalluksella.

Luomme uusia kohtaamispaikkoja – ja tapoja käsityönharrastajille ja tunnelmasta nauttiville

Oppilaitosyhteistyötä ja opinnäytteitä

Käsityö-yökerho vetää puoleensa niin nuoria kuin varttuneitakin. Ideana on illasta yömyöhään koota samanhenkiset ja käsillä tekemisestä innostuneet ihmiset yhteen. Tuija Tekiniä hykerryttää se, että myös nuoret ulkomaalaiset opiskelijat ovat löytäneet musiikilla ja pienillä herkuilla ryyditetyn tapahtuman.

– Onhan se mukava katsella, kun nuoret miehet ompelevat itselleen pipoja. Huikea paikka tämä Taitokortteli on – luomme uusia kohtaamispaikkoja – ja tapoja käsityönharrastajille ja tunnelmasta nauttiville.

Taito Pohjois-Karjala on tärkeä yhteistyökumppani myös seudun oppilaitoksille. Kun käsityön opettajankoulutus vahvistui Joensuussa entisestään, se tietää lisää kiirettä myös käsityöväelle.

– Joensuun Taitokeskus on hyvin varusteltu käsityömateriaalien hankintapaikka niin yliopistolle, Karelia-ammattikorkeakoululle kuin Riveriallekin. Opiskelijoille olemme myös ohjausta ja harjoittelumahdollisuuksia tarjoava taho.

Elämyksiä matkailijoille

Joensuun lentoasema on portti maailmalle, portilla saapujia ja lähtijöitä palvelee myös Taito Pohjois-Karjala.

– Rahoitamme kädentaitojen ohjaustoimintaa bisnespohjalta. Taito Shop, ravintola Taitokorttelissa ja lentoasemalla ovat siksikin tärkeitä.

Liiketoiminnallinen näkökulma on vahvasti mukana Tekinin ajattelussa, hänellä kun on käsi- ja taideteollisuusalan opettajan ja tekstiilisuunnittelijan koulutuksen lisäksi myös vuosien yrittäjyyskokemus. Seuraavaksi käsityön bisnesnainen yhdistää uudella tavalla käsillä tekemisen mahdollisuuden matkailuun.

– Lähdemme sinne, missä matkailijat ovat ja otamme kangaspuut mukaan. Tilattuina on 22 matkakangaspuut, joilla matkailija voi saada reissunsa elämyksen huipennuksen vaikka Kolin laella. Myös Ilomantsin karjalainen inspiroiva ilmapiiri matkailuyrittäjineen on ensimmäisten elämyslomien yhteistyökumppani.

Valtakunnallinen 110-vuotias Taito Group on valinnut vuoden 2019 tekniikaksi kudonnan. Sehän sopii pohjoiskarjalaisille, joilla tilattujen matkakangaspuiden lisäksi on arsenaalissaan 65 perinteisetkin kangaspuut.