Start Up -rahasto Joensuu ja North Karelia Growth Fund ovat kumpikin sijoittaneet 100 000 euroa katseenseuranteknologiaa tuottavaan SeeTrue Technologiesiin. Yrityksen nykyiset omistajat ovat myös mukana rahoituksessa 150 000 euron panostuksella. Sijoittajat uskovat, että yhtiössä on potentiaalia nousta sektorinsa johtavaksi yritykseksi.

SeeTrue Technologies on erikoistunut katseenseurantateknologiaan: yhtiö tuottaa erilaisiin sovelluskohteisiin sopivia ratkaisuja jotka perustuvat yhtiön ohjelmisto- ja elektroniikkakehitykseen. Yhtiön toimintaa vauhdittavat uudet, yhteensä 460 000 euron sijoitukset. Start Up -rahasto Joensuu ja North Karelia Growth Fund ovat sijoittaneet yhtiöön kumpikin 100 000 euroa. Lisäksi SeeTruen nykyiset omistajat ja työntekijät sijoittavat yhteensä 150 000 euroa ja Business Finland on mukana liiketoiminnan tukemisessa 110 000 euron kehitys- ja tutkimusrahoituksella.

Vuonna 2018 perustetun yhtiön liiketoiminta pohjautuu pitkäaikaiseen tutkimustoimintaan katseenseurannan teknologiassa ja huippuosaajista koostuvaan tiimiin. Tällä hetkellä SeeTrue työllistää seitsemän työntekijää, mutta rekrytoi tiimiin aktiivisesti uutta osaamista ja hakee kasvua.

– Kansainväliset markkinat, kuten Yhdysvallat ja Aasia ovat meille tärkeitä, koska ne ovat VR- ja AR-laitteiden pääasiallisia valmistusmaita. Tyypilliset asiakkaat tällaiselle teknologialle ovat kansainvälisiä elektroniikkajättejä: heitä tavoittelemme nyt sekä tulevaisuudessa, SeeTruen perustajajäsen Roman Bednarik kertoo.

Käyttökohteita katseenseurannalle löytyy leikkaussaleista metsätyömaalle

SeeTruen tavoitteena on pystyä tarjoamaan kokonaisuutena maailman parhaat katseenseurantaratkaisut.

– Olemme kehittäneet ratkaisuja esimerkiksi leikkaussaleihin: terveydenhuolto on kriittinen soveltamisalue, jossa ei ole varaa virheisiin. Olemmekin jo erityisen hyviä katseenseurannan vakaudessa ja toimivuudessa. Haluamme olla johtava toimija katseenseurantateknologiassa ja kun VR- ja AR-sovellukset yleistyvät, olemme jo valmiiksi mukana markkinan kehityksessä, koska teknologiamme ominaisuudet loistavat myös loppukuluttajan laitteissa, Bednarik kuvailee.

Katseenseurantateknologia voi auttaa optimoimaan lisättyä todellisuutta käyttävien laitteiden näyttöjä, auttaa ymmärtämään käyttäjää paremmin ja hyödyntää katsetta laitteiden ohjauksessa. SeeTruella uskotaan teknologian laajoihin mahdollisuuksiin teollisuudessa ja lopulta myös kuluttajasovelluksissa. Esimerkkinä Suomessa merkittävästä teollisuudenalasta, jossa katseenseurantaa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää, Bednarik mainitsee metsäteollisuuden.

– Metsäkoneen ohjaamossa käyttäjän kädet ovat kiinni laitteen ohjauksessa, mutta entä jos voimme ottaa käyttöön älykkäät katseenseurantasensorit? Saisimme paremman käsityksen siitä, milloin kuski haluaa tehdä jotain, milloin hän on valmis toimimaan, onko hän väsynyt, ja niin edelleen. Näin sekä koneen että käyttäjän tuottavuus kasvavat.

Rahastoissa luotetaan mahdollisuuksiin nousta maailman kärkeen

SeeTruen rahastosijoittajat luottavat vahvasti yhtiön potentiaaliin. North Karelia Growth Fundia hallinnoivan Redstone Nordicsin toimitusjohtaja Kaj Hagros korostaa tämänkaltaisten yliopistolähtöisten deep tech -hankkeiden olevan rahastolle kiinnostava sijoituskohde.

– Fotoniikka on yksi Joensuun tiedeyhteisön vahvuusalueista ja SeeTrue Technologies loistava esimerkki tästä. Uskomme, että SeeTruen ohjelmisto- ja laitteisto-osaaminen synnyttävät maailmalla lupaavia tuotekumppanuuksia, Hagros kommentoi.

Business Joensuun kasvuvalmentaja ja Start Up -rahasto Joensuuta johtava Kari Pulkkinen on myös innoissaan rahaston päästessä mukaan kehittämään SeeTruen liiketoimintaa.

– SeeTruella on huippukyvykäs tiimi sekä teknologiaa, jolle löytyy maailmalta todella paljon sovellusmahdollisuuksia ja markkinoita. Uskomme, että yhtiöllä on mahdollisuudet yltää tavoitteeseensa ja nousta globaalisti merkittäväksi toimijaksi alallaan.

Business Finlandin Senior Advisor, Jani Jokitalo, kuvaa SeeTruen kasvun mahdollisuuksia seuraavasti:

– SeeTrue Technologies Oy on hyvä esimerkki suomalaisesta deep tech -start upista, jonka tuotekehitys perustuu vuosikymmenten tutkimustyöhön. Yrityksen ratkaisut edustavat alansa huippua ja potentiaaliset asiakkaat ovat kansainvälisiä suuryrityksiä, joten liikevaihto voi myynnin onnistuessa kehittyä räjähdysmäisesti.

Lisätietoja:

Kari Pulkkinen
Fund Manager & Growth Coach, Business Joensuu
kari.pulkkinen@businessjoensuu.fi, +358 50 4068716

Kaj Hagros
Managing Partner, toimitusjohtaja, Redstone Nordics
kaj.hagros@redstone.vc, +358 40 849 1749

Roman Bednarik
Perustajajäsen & toimitusjohtaja, SeeTrue Technologies Oy
roman@seetruetechnologies.com, +358 41 4306116

Start Up -rahasto Joensuu

Start Up -rahasto Joensuu auttaa starttivaiheen yrityksiä kasvamaan, työllistämään ja kansainvälistymään. Rahasto koostuu Joensuun kaupungin ja yksityisten sijoittajien pääomasta. Rahastoa hallinnoi Business Joensuun tytäryhtiö Joensuun Startup Kehitys Oy. Rahaston pääoma on 2,5 miljoonaa euroa ja tyypillinen sijoitus 50 000 – 200 000 euroa. Rahasto tukee yhdessä Business Joensuun Yrityskiihdyttämön ja kansainvälistymispalvelujen kanssa kohdeyritysten kotimaista ja kansainvälistä kasvua. Rahasto on väylä toisen vaiheen rahoituskierrokselle. Toimialarajoituksia ei ole asetettu, pääfokus on digitalisaatioon, metsäbiotalouteen sekä materiaaleihin ja innovatiiviseen teknologiaan liittyvässä yrittäjyydessä. Kohdeyritysten on toimittava Joensuussa, haluttava sijoittua Joensuuhun tai niillä on oltava operatiivisen toiminnan tasolla yhteys Joensuun seudulle.

Redstone yrityksenä

Redstone on Berliinissä sijaitseva pääomasijoitusyhtiö, joka hallinnoi lukuisia pääomasijoitusrahastoja. Redstone on North Karelia Growth Fundin vastuunalainen yhtiömies. North Karelia Growth Fund sijoittaa hiljattain perustettuihin nuoriin yrityksiin, jotka toimivat erityisesti digitalisaation, metsäteollisuuden, biotalouden, fotoniikan, matkailun, luovien teollisuudenalojen sekä materiaalitutkimuksen aloilla.

SeeTrue Technologies

SeeTrue Technologies on vuonna 2018 Joensuussa perustettu katseenseurantateknologiaa kehittävä yritys. SeeTrue kehittää maailman edistyneimpiä ja vakaimpia katseenseurantasensoreja ja -sovelluksia, joiden takana on vuosikymmenten mittainen tutkimustyö ja kokemus laskennallisesta optiikasta, konenäöstä ja sovelletusta katseenseurannasta.