Luotettavuus, energiatehokkuus ja kyky jatkuvaan parantamiseen. Näillä ominaisuuksilla maailmalla menestyvää Mantsinen Groupia on vuoden 2017 keväästä lähtien johtanut Mia Mantsinen.

Reilu vuosi toimitusjohtajanimityksensä jälkeen Mia Mantsisesta tuli perheyhtiön pääomistaja. Marraskuussa 2018 hän vastaanotti Vuoden perheyrittäjä -palkinnon. Talouselämä-lehden haastattelussa Mantsinen paljasti, ettei perheyrityksen johtoon astuminen ollut itsestään selvää. Kuitenkin yrityksen tarina ja ihmiset hurmasivat jatkamaan ja tekemään kaikkensa yrityksen kehittämiseksi.

Isänsä tytär

Mia Mantsisen isä Veli Mantsinen ja hänen veljensä Juhani ajoivat maataloustraktorillaan puukuormia lähiseudun meijereille, lämmityslaitoksille ja metsäyhtiöille. Se oli palveluliiketoimintaa 1960-luvun alussa. Kymmenisen vuotta myöhemmin maanviljelijät solmivat Uimaharjun tehtaan kanssa sopimuksen tuontipuun käsittelystä. Jatkuvan parantamisen ajatuksella kaksikko ryhtyi modifioimaan käytössään olleita koneita vuonna 1985.

Sillä tiellä ollaan vankasti. Innovatiivisen isänsä tytär kertoo vähitellen ymmärtäneensä koneiden arvon asiakkaille. Mia Mantsinen ei arkaile sanoa tavoitteitaan ääneen: reipasta kasvua haetaan ja konevalmistuksessa maailmanluokan tekijän asemaa. Sitä kohti yhtiö on kulkenut nousujohteisesti kymmenen viime vuotta.

– Koneemme ovat tärkeä osa asiakkaidemme logistiikkaketjua. Toimiala ja vaateet kehittyvät koko ajan, siinä muutoksessa meidänkin täytyy olla valmiina. On äärimmäisen tärkeätä kuunnella asiakasta ja oivaltaa mahdolliset pullonkaulat, Mia Mantsinen tietää ja tiivistää olennaisen:

– Omalla sarallaan on pyrittävä maailman parhaaksi.

Laajennus Raumalle

Mantsinen valmistaa maailman suurimpia hydraulisia nostureita ja tuottaa maailman resurssitehokkaimpia logistiikkapalveluja. Mantsisen satamanostureiden mallisto kattaa koneet 70-tonnisista lähes 400 tonnia painaviin koneisiin. Energiatehokkuudessa yhtiö päihittää kilpailijansa HybriLift-energiantalteenottojärjestelmän ansiosta. HybriLiftin avulla puomin laskeutuessa vapautuva energia kerätään talteen ja käytetään uudelleen puomia nostettaessa, mikä alentaa energiankulusta olennaisesti.

Kehittämämme hydraulinen satamanosturi valtaa markkinoita ympäri maailmaa

Yhtiön päämarkkina-alue on Eurooppa. Uusia aluevaltauksia Mantsinen on tehnyt muun muassa Indonesiasta ja Brasiliasta. Syksyllä 2018 Mantsinen laajensi kokoonpanon tuotantoaan Raumalle.

– Kehittämämme hydraulinen satamanosturi valtaa markkinoita ympäri maailmaa. Uusien markkina-alueiden avaukset vaativat toimitusketjultamme entistä enemmän. Koneiden loppukokoonpanon mahdollistaminen meren äärellä on luonnollinen kehitysaskel, sillä entistä isompi osa laitteistamme toimitetaan kokonaisena meriteitse. Yhtiön pääpaikka, tuotanto ja tuotekehitys pysyvät tukevasti Pohjois-Karjalassa.