2,5 miljoonan pääoma koossa, kaupungin kumppaneina 13 yksityistä sijoittajaa

Rahasto keskittyy kasvu- ja kansainvälistymishaluisiin yrityksiin tukemalla ensimmäisen vaiheen rahoituskierrosta – rahasto täydentää merkittävästi Business Joensuun palvelukonseptia

Uuden rahaston virallinen nimi on Start Up -rahasto Joensuu Ky. Rahastoa hallinnoi Business Joensuun tytäryhtiö Joensuun Startup Kehitys Oy. Rahaston pääoma on 2,5 miljoonaa euroa. Summasta 1,75 miljoonaa euroa on sijoittanut Joensuun kaupunki, loppu 750 000 euroa koostuu yksityisten sijoittajien panoksesta. Rahasto on konkreettinen työkalu, jolla autetaan starttivaiheen yrityksiä kasvamaan, työllistämään ja kansainvälistymään. Joensuun kaupunki sitoutui rahaston perustamiseen jo vuonna 2017. Finanssivalvonnan hyväksyntä rahastolla saatiin kuluvan vuoden kesäkuussa. Viimeiset sopimukset yksityisten sijoittajien kanssa allekirjoitettiin 19. syyskuuta.

– Tavoitteena on tukea Joensuun seudulle syntyviä startup-yrityksiä, niiden kasvua ja kansainvälistymistä. Rahasto mahdollistaa ja aktivoi yksityisten sijoittajien kanssasijoituksia ja pyrkii nopeuttamaan seuraavien rahoituskierrosten toteutumista, Business Joensuun yritysvalmentaja Kari Pulkkinen taustoittaa.

Start Up -rahaston avulla on suunniteltu rahoitettavaksi 15–30 yritystä. Toimialarajoituksia ei ole asetettu, pääfokus on digitalisaatioon, metsäbiotalouteen sekä materiaaleihin ja teknologiaan liittyvässä yrittäjyydessä.

Päätöksentekoprosessi

Rahaston sijoituspäätökset tekee Joensuun Startup Kehitys Oy:n hallitus. Hallituksen puheenjohtaja on toimitusjohtaja Harri Palviainen. Hallituksen kaksi muuta jäsentä ovat Matti Turtiainen ja Heikki Immonen. Turtiainen toimii varadekaanina Itä-Suomen yliopistossa. Hän on kirjoittanut kirjoja sijoitusrahastojen ja sijoituspalvelujen sääntelystä, osallistunut rahastoja koskevan lainsäädännön valmisteluun ja toiminut muun muassa Suomen sijoitusrahastoyhdistyksessä, sijoittajien riita-asioita käsittelevässä Sijoituslautakunnassa ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisessa ESMA:ssa. Heikki Immonen toimii Karelia-ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yliopettajana ja hän on toiminut yli 10 vuotta startup-yritysten kehittämisen parissa.

Rahastoon liittyy viiden sijoittajan ryhmästä koostuva sijoitusneuvosto. Sijoitusneuvoston tehtävänä on Business Joensuun yrityskiihdyttämön tuella tutkia potentiaalit sijoituskohteet ja evästää rahastoyhtiön hallitusta sijoituspäätösten teossa. Sijoittajaneuvoston roolina on myös valvoa, että hallitus toteuttaa sovittua sijoituspolitiikkaa.

– Ensimmäisinä vuosina keskitymme hyvien sijoituskohteiden etsimiseen, rahoituspakettien rakentamiseen ja erityisesti sijoituskohteiden kehittämiseen. Ensimmäisiä exittejä odotetaan 4–7 vuoden kuluttua sijoitushetkestä, Kari Pulkkinen kertoo.

Rahaston tuottojen jaossa noudatetaan asymmetriaa, jossa kaupungin tuotto-odotus on yksityisiä sijoittajia pienempi. Kaupungille rahaston tavoitteissa korostuu uusien kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten syntyminen seudulle.

Osaamisen siirtoa

Business Joensuun toimitusjohtajan Harri Palviaisen mukaan Joensuun seudulla bisnesenkeliverkostojen ja muiden rahoituskanavien yhteistyö on toiminut aktiivisesti aiemminkin, mutta nimenomaan startupeille suunnattu oman pääoman ehtoinen rahoitusinstrumentti on puuttunut. Start Up -rahastoa Palviainen pitääkin keskeisenä täydennyksenä Business Joensuun palvelukokonaisuudessa.

– Rahaston sijoituspäätöksissä painotetaan kasvua ja kansainvälisyyttä. Niiden tavoittelussa usein myös riski kasvaa katsoipa asiaa sitten startup-yrittäjän tai sijoittajan näkökulmasta. Riskiä voidaan hallita osaamista sekä toimintatapoja kehittämällä ja yhteistyöllä. Tässä tavoitteessa pystymme jatkossa yhdistämään Business Joensuun osaamiseen, rahoituksen sekä rahaston sijoittajien osaamisen ja kokemuksen, Palviainen taustoittaa.

Kasvavan osaamispääoman merkitystä korostaa myös Satu Koskinen, joka on yksi Joensuun Start Up -rahaston sijoittajista.

– Startup-caset ensivaiheessa läpivalaisevalla Business Joensuulla on erinomaiset mahdollisuudet tukea tätä toimintaa. Uskon, että tällä ekosysteemillä on paljon annettavaa uuden liiketoiminnan synnyttämisessä.

Lisätiedot:

Business Joensuu
Kari Pulkkinen
yritysvalmentaja
050 406 8716
kari.pulkkinen@businessjoensuu.fi

Business Joensuu
Harri Palviainen
toimitusjohtaja
0500 967 744
harri.palviainen@businessjoensuu.fi