Iivari Mononen -konsernin tänään hyväksytty vuosikertomus ja tilinpäätös 2020 osoittavat yhtiön kehittyneen strategiansa mukaisesti. Konsernin liikevaihto nousi 85,7 miljoonaan euroon, kasvaen lähes 15 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vaikeasta pandemiatilanteesta huolimatta myös yhtiön kannattavuus parani. Liikevaihdon ennätyksiä rikottiin konsernin kaikissa tytäryhtiöissä.

– Hyödynsimme edellisvuosien yritysjärjestelyjen synergiaedut täysimääräisesti. Lisäksi kotimarkkinoiden kasvanut kysyntä siivitti kestopuuliiketoiminnan kasvuun, kertoo toimitusjohtaja Ari Mononen.

Konserni on panostanut vahvasti digitalisaatioon viime vuosina. Tehdyt investoinnit mahdollistivat nyt niin johtamiskäytäntöjen kuin toiminnanohjauksen uudistuksen tiukkojen koronarajoitusten aikana.

– Investoinnit toiminnanohjauksen digitaalisuuteen jatkuvat. Näin varmistamme ketteryyden ja kannattavan kasvun jatkossakin. Maailma on muuttunut viimeisen vuoden aikana ja nämä toimintamallit ovat osa tulevaisuutta, muistuttaa Mononen.

Koronapandemian aikana vastuullisuuden merkitys on korostunut entisestään.

– Henkilökunnan jaksaminen on välillä ollut äärirajoilla. Meille on ollut tärkeää huolehtia työntekijöidemme jaksamisesta ja terveydestä. Toimipisteissä ovat olleet tiukat hygieniaohjeet käytössä ja olemme hyödyntäneet etätyön mahdollisuuksia.

Vuoden aikana on lisäksi tehty koko konsernin toimintaan liittyvän hiilijalanjäljen laskentaa ja suunnitelmia toiminnan ympäristövaikutuksen pienentämiseksi.

– Tavoitteenamme on olla hiilineutraali konserni vuoteen 2035 mennessä, Ari Mononen kertoo.

Kotimaisen, perheomisteisen Iivari Mononen konsernin palveluksessa työskentelee 219 henkilöä neljässä maassa. Siihen kuuluvat:

  • pylväsratkaisuja tuottava Scanpole Oy, jolla on tytäryhtiöt Norjassa, Iso-Britanniassa sekä Ruotsissa
  • kestopuutuotteisiin ja lujuusluokiteltuun puutavaraan erikoistunut PrimaTimber Oy, sekä
  • sähkönjakelu-, valaisin- ja televerkostojen ratkaisuja sekä palveluita tarjoava Exsane Oy

Lisätiedot:

Ari Mononen, toimitusjohtaja,
puh 0400 803 040
ari.mononen@iivarimononen.fi

Vuosikertomus 2020: https://www.iivarimononen.fi/yhtio/materiaalit/

www.iivarimononen.fi

www.facebook.com/iivarimononen

Lähde: Iivari Mononen Oy mediatiedote 20.4.2021.

Rakennetaan yhdessä Joensuun seudun elinkeinoelämän veto- ja pitovoimaa ja sen tunnettuutta! Julkaisemme businessjoensuu.fi:ssä myös yritysten positiivisia uutisia Joensuun seudulta. Lisää uutisia.